Mietin muun muassa sitä, miltä hänen arkensa näytti ja päätinkin kokeilla onneani googlaamalla hänen nimensä. Kuinka ollakaan, sain osuman Geni.com -sukututkimussivustolta, josta löysin jonkin verran lisätietoa. Hänellä oli yhteensä kuusi lasta Atusta kotoisin olevan vaimonsa Elsa Ottilia Salmisen (Mickelsson) kanssa.
Mitä uhrauksia nämä ihmiset – vapaaehtoisesti tai pakon edessä – joutuivatkaan tekemään ylläpitääkseen sotavuosina kaikessa hiljaisuudessa ja ilman verenvuodatusta eräänä joulukuisena torstaina julistettua itsenäisyyttämme.
Onhan se myönnettävä, että koko Suomi 100 -juhlavuosi on tavallaan saanut ehkä liiaksikin sotaisan varjon ylleen. Etenkin kun ottaa huomioon sen, ettei varsinaiseen itsenäisyysjulistukseen vuonna 1917 liittynyt oikeastaan väkivaltaisuuksia tai sen suurempaa dramatiikkaakaan.
Venäjän keisarikunta nyt vaan sattui romahtamaan vallankumouksen jäljiltä, ensimmäisen maailmansodan aikana.
Ajatus itsenäisestä Suomesta suurruhtinaskunnan sijasta mainittiin julkisesti ensimmäisen kerran maaliskuun lopulla 1917, ja reilut kahdeksan kuukautta myöhemmin P-E Svinhufvud oli allekirjoittanut itsenäisyysjulistuksen 4. joulukuuta. Se hyväksyttiin eduskunnassa kaksi päivää myöhemmin, torstaina 6. joulukuuta, äänin 100–88.
Seuraavan vuoden tapahtumat sisällissodan (27.1.1918–15.5.1918) muodossa olivatkin sitten koko kansakunnan historian ikävimpiä. Tähän eivät välttämättä yllä Ruotsin vallan 600 vuotta tai suurruhtinaskuntana Venäjän alaisuudessa vietetyt vuodet 1809–1917 yllä. Sisällissodassa kuoli 38 000 suomalaista.
Talvisota ja jatkosota kuitenkin mainitaan kaikista useiten, kun Suomi 100 tulee puheeksi. Tosin juuri niiden uhrausten ansiosta meillä on suhteellisen hyvät oltavat ja maailman parhaimpiin kuuluva koulujärjestelmä (monien muiden asioiden ohella).
Henkilökohtaisella tasolla minulle itselleni suomalaisuutta kuvaa kuitenkin kaikista eniten asia, joka on ollut olemassa jo kauan ennen itsenäisyyttä: nimittäin sauna.
Tuleva vuosi on muuten Zacharias Topeliuksen juhlavuosi ja sisällissodan muistovuosi. Olen täysin vakuuttunut siitä, ettei näitä asioita tulla mainitsemaan läheskään yhtä usein medioissa kun Suomi 100 -termiä. Hyvä niin, sillä nyt riittää.
Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi
Muisteleminen ei vielä riitä.
Miksi Paraisilla vielä tällä vuosisadalla vältellään katsomasta totuutta silmiin sisällissotaan johtaneista tapahtumista ja asenteista?
Paraisten kirjastossa on (toivottavasti ei enää) pidetty Sally Salmisen Katrina-romaania piilossa takahuoneessa. Sen sijaan saaristolaisia romantisoivat Myrskyluodon Maija-teokset ovat ainakin joka kesä ovensuussa esittelytelineissä.
Salmisen teos kuvaa elämää Ahvenanmaalla viime vuosisadan alussa, olosuhteita ja yhteiskunnallisia asenteita, jollaiset manner-Suomessa johtivat sisällissotaan. Nyttemmin kirja on nostettu arvossa Väinö Linnan Pohjantähti-trilogian rinnalle (esim. Vesa Puttonen ja Juha Hurme). Katrina varmaan ei miellyttänyt aikansa ruotsinkielisiä isäntiä ja porvareita, mutta pelkääkö Paraisten kirjastovirkailijat Partekin ja muiden herrojen reaktioita? Vai onko kyseessä kotiseutuhymistelystä, jossa halutaan antaa saaristolaisista puhtoinen, rehellisen ja yhtenäisen kansanosan mielikuva?
Juha Hurme tekee Katrinasta uuden suomennoksen, joka ilmestyy keväällä. Toivottavasti se ilmestyy myös Paraisten kirjaston esittelytelineisiin merkittävänä kirjallisuustekona. Vai eikö Parainen olekaan saariston pääkaupunki?
Sivuhuomiona että kirjahan löytyy Paraisten (kolme eri painosta ruotsiksi, vuoden 1971 suomennos) kaupunginkirjastosta sekä myös Nauvon ja Korppoon kirjastoista. Lähes kaikki jopa lainassa, muutamassa jopa varausjonoa – joten ei ole piilossa ainakaan enää. /Mikael
No, hyvä näin. Muistelin aikaa noin kymmenen, viisitoista vuotta sitten. Silloin kirja, ainakin suomenkielisenä, löytyi takahuoneesta vain kysyttäessä. Ehkä sensuuri kohdistettiin vain suomenkielisiin juntteihin; nehän ne sen vuoden 1918 kapinankin aloittivat.