Paraisten VPK järjestää discon ala-asteen oppilaille

Perinteet velvoittavat. Paraisten VPK:n talo oli 1990-luvulla suosittu discojen pitopaikka Paraisilla.
Hiihtolomaperjantai huipentuu Paraisten vapaaehtoisen palokunnan järjestämään alakoululaisten discoon Brankiksella.
– Ennen vanhaan Brankiksella järjestettiin discoja aina silloin tällöin, mutta viime vuosina niitä ei juurikaan ole ollut. Nyt ajattelimme kuitenkin herätellä vanhoja muistoja henkiin ja järjestää tällaisen tapahtuman, Paraisten VPK:n puheenjohtaja Kim Rautanen toteaa.
Järjestelyistä vastaa 7–8 hengen VPK-laisten ryhmä ja kohderyhmä sekä ajankohta tulivat oikeastaan täysin luonnostaan.

Veikkaan että ne, jotka kävivät aikanaa itse Brankiksen discoissa tulevat nyt tuomaan omat lapsensa tänne

– Tämä on meille hieman helpompi kohderyhmä ja samalla meidän on ajateltava kiinteistön kulumista. Veikkaan että ne, jotka kävivät aikanaa itse Brankiksen discoissa tulevat nyt tuomaan omat lapsensa tänne, Rautanen nauraa.
Luottoa riittää myös siihen, että suhteellisen monet ovat jo ehtineet palaamaan hiihtolomamatkoiltaan takaisin kotiin perjantaiksi.
Discosuunnitelmien taustalta löytyy myös ruotsinkielisen Finlands svenska brand- och räddningsförbund -yhdistyksen vuosikongressi (joka muuten viime vuonna järjestettiin Paraisilla). Tänä vuonna kongressi ja siihen liittyvät VPK-laisten kilpailut järjestetään Ahvenanmaalla toukokuun lopulla.
– Osasyy tapahtuman järjestämiseen on tietenkin varainkeruu kilpailumatkaa varten. Siksi olemme nyt kaivaneet esille vanhoja varusteita ja välineitä discoa varten. Ainakin ennen vanhaan Brankiksen discot olivat todella suosittuja, joten miksi se ei voisi olla onnistunut tapahtuma nytkin, Rautanen miettii ja toivoo täyttä tupaa sekä hyvää fiilistä huomisillalle.
Hän ei ainakaan vielä tässä vaiheessa osaa sanoa mitään tapahtuman mahdollisesta jatkosta tai tuleeko siitä jokavuotista perinnettä, mutta ei se kuulemma täysin poissuljettukaan ajatus ole – ainakaan tälle ikäryhmälle suunnattuna. Se selviää aikanaan.
Brankisdisco alakoululaisille (lk. 1–3 kello 17.30–19.30 ja lk. 4–6 kello 20–22) VPK:n talolla, Koulukatu 1. Sisäänpääsy, kioskimyyntiä.
Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi