Naiset, miehet ja ihmiset

Tove Hagström.
Eilen vietimme kansainvälistä naistenpäivää. Kesti kauan ennen kuin huomasin sanan kansainvälinen (sitä ei ole kalenterissani) ja tunsin provosoituvani naistenpäivästä. Ajattelin sen viittaavan siihen että muut päivät ovat miestenpäiviä vaikka kaikkien päivien pitäisi olla ihmistenpäiviä. Sitten kuulin kun ystäväni kertoi miten päivää huomioidaan niillä pakolaisleireillä, joilla on hän työskennellyt sodissa kärsineiden naisten parissa. Naisten, joilla pitäisi myös olla mahdollisuuksia, kuten minulla on. Naisten, jotka ovat kestäneet ja selvinneet tapahtumista, joita en voi ymmärtää.
Näkemäni elokuva saa minut ajattelemaan erilaisia sorron muotoja. Miten monta (naisten) raiskausta on tapahtunut ihmiskunnan historian aikana? Miten monta kertaa mies on pakottanut naista koska hän voi? Koska se antaa hänelle valtaa. Onko miehellä valtaa? Vai ovatko naiset aina olleet niin vahvoja (mahtavia) että jotkut miehet tuntevat itsensä uhatuiksi ja heidän on alistettava meidät, osaamillaan tavoilla?

Kuinka moni mies ponnistelee vaikuttaakseen olevansa aina vahva ja pystyvä? Kuinka moni nainen näkee vaivaa samasta syystä?

Paraisten ja Turun linja-autossa todistan seuraavaa: Noin 50-vuotias mies ja noin 17-vuotias nainen seisovat pysäkillä. Bussi pysähtyy ja mies tekee kädellään liikkeen joka tarkoittaa että nainen saa nousta bussiin ensin. Hän näyttää vilpittömän iloiselta ja hymyilee naiselle. Mutta nainen näkee vain kännykkänsä. Kuinka monta kertaa tuo mies jaksaa olla kohtelias nuorille naisille?
Pitääkö niitä naisia, jotka eivät halua lainkaan huomiota juhlia naistenpäivänä? Pitääkö juhlia minua, joka provosoidun esimerkiksi siitä jos vihjaillaan että en jaksa nostaa jotain huonekalua tai osaa ajaa autoa johon on kytketty peräkärry. Olisinko enemmän juhlimisen arvoinen jos näyttäisinkin olevani heikko?
Kuinka moni mies ponnistelee vaikuttaakseen olevansa aina vahva ja pystyvä? Kuinka moni nainen näkee vaivaa samasta syystä? Puhutaan paljon siitä miten me (erityisesti naiset?) vertaamme itseämme toisiin, vaadimme paljon itseltämme ja miten meillä on valtavat odotukset siitä miksi elämämme muotoutuu.
Ajattele jos en ole yritteliäs ja toimelias vaan odotan että miehet avaavat minulle oven ja lakaisevat polun jalkojeni edestä? Onko miesten jatkuvasti yritettävä arvata haluammeko me naiset mennä edellä linja-autoon ja saada apua peräkärryn pysäköimiseen vai haluammeko käyttää kyynärpäätaktiikkaa? Ja haluammeko vai emmekö halua saada kukkia naistenpäivänä? Miten muuten me naiset näemme toisemme? Onko helpompaa käyttää kyynärpäätaktiikkaa muiden naisten kuin miesten keskuudessa?
Monta kysymystä. Niihin voi liittää monta näkökulmaa. Mutta ostan itse tulppaaneja ja juhlin sitä että naiset ja miehet ovat ihmisiä, jotka ovat sekä vahvoja että heikkoja ja että monet ovat ponnistelleet ja ponnistelevat jotta uhatut ihmiset saisivat siedettävämmän elämän.
Tove Hagström
Opettaja, psykodraamaohjaaja ja yksityisyrittäjä
käännös Leena Lehtonen