Listat

Oliwer Bäcklund.
Kun uudenvuoden aattoon on jäljellä kaksi päivää hukumme uutissivujen, sosiaalisen median ja lehtien negatiivisiin listoihin. ”2016: vuoden kymmenen suurinta tragediaa”, ”Listaamme Trumpin ylilyönnit 2016”, ”Nämä musiikin legendat menetimme tänä vuonna”.
Kukaan ei voi kieltää etteikö kulunut vuosi olisi ollut rauhaton. Eikä niin pidä tehdäkään.
Maailmanlaajuisesti voidaan mainita muun muassa Syyrian sota, USA:n presidentinvaalit, Brexit ja hirvittävät terrori-iskut. Myös täällä kotona Suomessa vuosi on ollut poliittisesti rauhaton.
On helppoa heittäytyä mukaan tähän negatiivisuuden hyökyaaltoon, kirjoittaa pari vihaista Facebookpäivitystä ja todeta että kaikki oli ennen paremmin. Moni menee jopa niin pitkälle että kutsuu vuotta 2016 ”Vihan vuodeksi”. Vaikka saattaa kuulostaa naivilta, väitän että tämä ei pidä paikkaansa.
Maailma on vastannut rakkaudella! Lukemattomat ihmiset ovat asettuneet tukemaan niitä, jotka ovat kohdanneet vihaa ja väkivaltaa, he haluavat auttaa, lahjoittaa rahaa, torjua välinpitämättömyyttä ja tarjota ystävyyttään.
Emme saa unohtaa että peloista ja ennakkoluuloista huolimatta suurin osa ihmiskunnasta on vastannut vihaan rakkaudella ja empatialla. Joitakin näistä arjen sankareista löydämme esimerkiksi kotiseudulta Saaristo ilman rajoja -kansanliikkeen parista.
Kun olen viimeksi kuluneen vuoden aikana ollut hukkua kaikkiin näihin kielteisiin otsikoihin ja listauksiin olen hakenut työstäni lohtua ja toivoa. Tänä vuonna minulla on ollut työn kautta kunnia saada tavata tuhansia koululaisia. Olen tavannut muun muassa nuoria poliitikkoja, muusikkoja, taiteilijoita, ekonomeja ja mediayrittäjiä Suomessa ja Ruotsissa.
Sain oppia tuntemaan myös 68 koskaan tapaamaani myönteisintä ihmistä Show 8:n tuotantoaikana.
Vuoden mittaan tapaamani nuoret ovat kertoneet minulle tulevaisuuden suunnitelmistaan ja unelmistaan. He ovat selittäneet teorioitaan uudistuvista energianlähteistä, applikaatioalustoista ja asuntomarkkinoista.
Nämä 15-vuotiaat ovat fiksumpia kuin moni meistä koskaan tulee olemaan, itseni mukaan lukien.
Laitan kaiken luottamukseni ja tulevaisuudenuskoni näihin uskomattomiin nuoriin. Mikään kielteinen lista tai uutinen ei voi viedä minulta turvallisuutta ja toivoa, jota tunnen kun keskustelen heidän kanssaan.
He ovat tulevaisuus ja se näyttää lupaavammalta kuin milloinkaan aikaisemmin!
Nyt jos koskaan meillä on mahdollisuus aloittaa alusta ja luoda parempi maailma, vuosi kerrallaan.
Toivottavasti voin tasan vuoden kuluttua aloittaa kolumnin myönteisiä listoja ja otsikkoja sisältävällä kappaleella. Resepti on yksinkertaisempi kuin luuletkaan, meidän tarvitsee vain kuunnella toisiamme ja yrittää luottaa toisiimme. Myös silloin kun se on vaikeinta.
Jätän sinut siteeraamalla vuoden 2016 kirjallisuuden nobelpalkittua Bob Dylania:

I define nothing … I take each thing as it is, without prior rules about what it should be.

Hyvää uutta vuotta!
Oliwer Bäcklund
yrittäjä
käännös Leena Lehtonen