Kun Paraisilla ei tapahdu mitään…

Mikael Heinrichs.
Pari viikkoa sitten Paraisilla oli peräti neljä yleisöä kosiskelevaa urheilutapahtumaa samaan aikaan kahden kilometrin säteellä toisistaan.
Tällä viikolla on Akkainilta Kauppiaskadulla tänä iltana, lastenoopperaa perjantaina, partiolaistapahtuma, Sävellahja-konsertti, Cold Case Maneesissa ja Jukka Poika esiintyy yökerho Frendissä lauantaina, sisutajan weekend -tapahtuma järjestetään lauantaina ja sunnuntaina palokunnantalolla ja sunnuntaina on luvassa ainakin liigakäsipalloa ja elokuvaesitys PUNTissa. Näiden lisäksi järjestetään varmasti vielä roppakaupalla kaikenlaisia tapahtumia, joista ei ainakaan minulla ole tällä hetkellä tietoa.
Onhan se outoa, että aina toitotetaan ettei kylillä mukamas tapahdu mitään.

Nyt olen varmasti jonkun mielestä negatiivinen ja kitisevä. Varmasti olenkin, ainakin jossain määrin. Anteeksi.

Ongelman ydin piileekin siinä, että mistään ei löydy kattavaa tapahtumakalenteria jossa kaikki kellonajat olisi päivitetty ajantasalle ja joka olisi paketoitu sellaiseen muotoon, että se olisi helppo sisäistää.
On olemassa Paraisten kaupungin tapahtumakalenteri (jossa tapahtumia harvakseltaan ja joka on moderoitu palvelu), on Parainen.Today -palvelu (käyttäjien ylläpitämä, mutta melko hankala käytettävä), on Facebookin Skärgårdsevenemang-Saaristotapahtumia -sivusto (hankala hahmottaa), on olemassa Paraisten Kuulutukset (jonka tilaus on maksullinen kuten siinä ilmoittaminenkin) ja tietenkin erilaiset ilmoitustaulut (joiden hahmottaminen on niin ikään hankalaa eikä ilkivaltaakaan voi sulkea pois).
Ilmoitustauluja löytyy esimerkiksi ruokakauppojen tuulikaapeissa, kaupungintalon edustalla ja ehkäpä kaikkein tärkeimpänä (?) Axon ja R-kioskin välissä sijaitseva entinen kukkakioski.
Osa tiedoista löytyy yhdestä, toinen osa toisesta paikasta.
Mitä tulee netin erilaisiin tapahtumakalentereihin eräs ongelmakohta ovat pitkäaikaiset ja säännöllisesti toistuvat tapahtumat. Miten ne pitäisi syöttää järjestelmään, jotta niiden listaus toimisi kunnolla ja oikealla tavalla?
Jos ”ilmoittajalle” tarjotaan tällaista palvelua ilmaiseksi, ei tapahtumien syöttäminen erillisinä – eikä yhtenä pitkänä tapahtumana joka vääristää todellisuutta listauksissa – kuitenkaan pitäisi olla ylitsepääsemätön este.
Olen saanut yhteydenottoja asian tiimoilta, joissa on kyselty josko Paraisten Kuulutukset voisi tehdä asialle jotain. Hyvä idea, mutta yksinäisenä toimittajana tällaiseen ei ole mahdollista tarttua. Tiedän nimittäin kokemuksesta tasan tarkkaan kuinka paljon työtä vaatii etsiä käsiinsä (kutakuinkin) kaiken kattava tapahtumalistaus. Uskokaa pois, olen tehnyt sitäkin työkseni usean vuoden ajan.
Lisäksi lehti on riippuvainen ilmoitustuloista tilaajatulojen ohella. Näin ollen tällaisella palvelulla pitäisi todennäköisesti olla jonkinlainen hintalappu (mikä omalta osaltaan tarkoittaa sitä, ettei siitä koskaan tule kaiken kattavaa).
Nyt olen varmasti jonkun mielestä negatiivinen ja kitisevä. Varmasti olenkin, ainakin jossain määrin. Anteeksi.
Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi