Koiria ja kaloja

Eija Holopainen.
Jouduin viime syksynä päästämään ikiuneen pitkäaikaisen ystäväni ja karvaisen terapeuttini sydänvian takia. Päätin silloin, että meille ei tule enää koiraa. Nyt eletään helppoa elämää, voidaan olla koko päivän ja puoli yötä poissa kotoa, matkustaa, lähteä ostoksille suoraan työpäivän jälkeen, sen sijaan että on kiirehdittävä kotiin koiraa pissittämään, ei enää ulkoilua kurailmalla eikä huolia eläimen sairastumisesta.
Vaikka meillä on ollut koira, välillä kaksikin, kotona kohta kolmenkymmenen vuoden ajan, nyt oli aika opetella elämään erilaista elämää ilman koiraa. Tämä päätös pitää.

Nimesin punajalkaisen kalan särjeksi, vaikka se kuulemma onkin hauki. Älkää kertoko Stefanille.

No niin, eli nyt meillä on taas koira. Iso, vallaton ja kuriton 1,5 vuotias saksanpaimenkoira.
Miksi? No tietysti siksi että sille piti saada uusi koti koska edellinen omistaja oli kuollut eikä siinä perheessä ollut ketään joka pystyi ottamaan sen.
Kaikista Varsinais-Suomen perheistä oli meidän perhe se ainoa, joka saattoi tarjota kodin koiraparalle Ja se taisi olla nimenomaan meidän, minun ja mieheni, kutsumustehtävä. Ja sitä paitsi elämä ilman koiraa on tylsää ja yksinäistä vaikka yritin vakuuttaa itselleni muuta. Enkä voi enää keksiä tekosyitä itselleni miksi en voi lähteä lenkille juuri nyt. ”Kohta saattaa alkaa satamaan”, ”Kylläpä nilkka tuntuu vähän kummalta”, ”Kävelinhän minä jo töissä… monta sataa metriä”.
Minä olen mestari näissä, nielenhän minä kaiken minkä itselleni uskottelen. Mutta enää ei auta, ulos on mentävä, eikä ihan lyhyt lenkki riitäkään koska nuori mies tarvitsee paljon liikuntaa. Ja hyvä niin.
Täytyy varmaan alkaa uskomaan vanhaan sanontaan: älä ikinä sano ikinä.
Sain palautetta heinäkuun kolumnistani, heh. Onneksi sentään ihan huumorilla, juttu oli naurattanut kuulemma koko illan.
Ihan omaan nilkkaan sattui koska en tehnyt asiaan kuuluvia taustatutkimuksia kunnolla vaan pistelin mutu-tuntumalla niin kuin aina. Kirjoitin silloin muun muassa keskuspuistossa sijaitsevasta uudesta liukumäestä ja nähtävyydestä.
Nimesin punajalkaisen kalan särjeksi, vaikka se kuulemma onkin hauki. Älkää kertoko Stefanille.
Mutta minun mielestäni se on kuitenkin yhtä hauska, olipa kumpi tahansa, särki tai hauki. Aiheeseen vielä puuttuen, olen miettinyt Luciusta ja minusta se vaikuttaa vähän yksinäiseltä.
Voisiko joku olla taiteilijaan yhteydessä ja pyytää häntä suunnittelemaan kalalle kaveri? Joku samantyyppinen niin että sopivat hyvin yhteen.
Eija Holopainen
Lähihoitaja jota kiinnostavat käsillä tekeminen ja uudet haasteet.