Tulin Paraisille Paraisten Kuulutusten silloisen toimittajan sijaiseksi joulukuussa 1987. Sijaisuuden piti kestää vajaan vuoden, mutta toisin kävi. Tänne jäin ja ilmeisesti olen hyvin viihtynyt kun tänä vuonna tulee jo 30 vuotta täyteen. Aina ei ole ollut ainoastaan auvoista ja varsinkin alussa pahoitin mieleni kritiikistä, joka koski lehden kaksikielisyyttä.
Välillä oli muka joku juttu kaksi senttiä pitempi toisella kielellä ja välillä juttu ”puuttui” kokonaan toisella kielellä. Pahiten kalahti kun sain kuulla että lehti on ihan hyvä, mutta suomea on aivan liikaa. ”Ei Paraisilla ennen suomea puhuneet muut kuin satamajätkät ja yksi maanviljelijäperhe”.
Parasta työssä on ollut mahdollisuus tavata erilaisia ihmisiä ja päästä kurkistamaan mielenkiintoisiin paikkoihin.
Joskus lukijat ovat toivoneet että lehti olisi samanlainen kuin kaupungin tiedotuslehti Nytt eli käännät lehden ympäri ja voit lukea samat jutut toisella kotimaisella. Lehden vuosien mittaan toteuttamat muutokset koon ja logon suhteen ovat myös herättäneet paljon puhetta. Lyhennys PK oli ennen talon sisäisessä käytössä, mutta ajoin itsepäisesti sitä laajempaan käyttöön. Ensin tuli palautetta: Paraisilla PK on vain Paraisten Kalkki.
Aluksi toimittajan nimeä ei ollut jutuissa eikä myöskään kuvaajana, puhumattakaan siitä että olisi kirjoittanut kolumnin oman kuvansa kera. Tiedän että monelle lukijalle tällä asialla ei ole edelleenkään mitään merkitystä.
Kaksikielisyys on rikkaus, kuulee sanottavan ja joskus saattaa luulla että Paraisilla kaikki ovat enemmän tai vähemmän kaksikielisiä. Lehti on kaksikielinen, mutta toimitus ei käännä sille lähetettyjä juttuja. Paikkakunnan aktiiviset yhdistykset kirjoittavat omasta toiminnastaan, omalla kielellään tai vastaten itse siitä että tekstit tulevat meille molemmilla kielillä.
Aktiiviset kirjoittajat ovat lehdelle rikkaus, jo siksikin että pienellä toimituksella ei ole resursseja huomioida kaikkia tapahtumia 24/7.
Kolmen vuosikymmenen aikana maailma on muuttunut ja niin myös lehtiala. Aloitin mekaanisella kirjoituskoneella ja kamerassa oli filmirulla. Filmi kehitettiin paikallisessa valokuvaamossa, josta haettiin negatiivi ja valittiin halutut kuvat. Aineisto lähti Turussa sijaitsevaan lehtipainoon rahtipussissa tai ilmoitusmyyjän salkussa. Vähitellen siirryttiin tietokone- ja digikamera-aikaan. Lehden paperiversion rinnalle tuli digilehti, tuli Facebook, verkko, videokuvaa, Twitter jne. jne.
Työ on edelleen samanlaista siinä mielessä että PK on hyvin paikallinen lehti. Meidän tehtävämme on kertoa paikallisista ja myös pienistä asioista mahdollisimman laajasti – valtuuston päätöksistä aina keskeisellä paikalla kasvavan puun kaatosuunnitelmiin.
Toivon että PK kuuluu edelleen teidän torstaipäiväänne, tuli lehti sitten postilaatikkoon tai digiversiona.
Leena Lehtonen
