Yksitoista viikkoa aikaa kampanjoida

Eduskuntavaalit lähestyvät kovaa vauhtia, vaikka ei siltä oikein tuntuisikaan. Vaalikampanjat elävät vielä hiljaiseloa, tai ainakin hakevat muotoaan.

Paraisilta on tätä kirjoitettaessa nimetty seitsemän ehdokasta.

Puolueilla ja valitsijayhdistyksillä on aikaa aina maaliskuun alkuun asti nimetä omat ehdokkaansa. Ennakkoäänestys alkaa 3. huhtikuuta ja varsinainen vaalipäivä on 14. huhtikuuta.

On suhteellisen epätodennäköistä, että joku paraislaisista ehdokkaista pääsisi läpi.

Eräs uutuus tulevissa eduskuntavaaleissa on ulkomailla asuvien mahdollisuus äänestää kirjeitse. Ulkomailla pysyvästi asuvat äänioikeutetut ja muut vaalien ajan ulkomailla oleskelevat äänioikeutetut saavat oikeuden äänestää yleisissä vaaleissa kirjeitse ulkomailta. Kirjeäänestystä haluava äänioikeutettu tilaa kirjeäänestysasiakirjat ulkomaille, ne saatuaan äänestää ja palauttaa äänensä lähetekuoressa Suomeen oman kuntansa keskusvaalilautakunnalle.

Ensimmäinen iso vaalitentti järjestetään itse asiassa tänään iltapäivällä Helsingin Sanoma-talossa, jossa Ilta-Sanomat järjestää puoluejohtajien tentin, jonne on kutsuttu kymmenen puoluejohtajaa – sekä joulun alla puoluerekisteriin merkityn Seitsemän tähden liikkeen Paavo Väyrynen.

Paraisten ehdokkaat tähän mennessä ovat seuraavat. RKP: Mikael Holmberg, Barbara Heinonen, Folke Pahlman sekä Sandra Bergqvist. SDP: Kyösti Kurvinen. Vihreät: Helena Särkijärvi. Vasemmistoliitto: Lotta Laaksonen.

Kokoomus ja Keskusta lähtevät vaaleihin ilman paraislaisia ehdokkaita, sillä heidän ehdokaslistansa ovat Varsinais-Suomen osalta jo täynnä.

Kristillisdemokraateilla ja Perussuomalaisilla on tekninen vaaliliitto Varsinais-Suomessa. Heidän asettamien 2/3 ja 10/14 ehdokkaan joukossa ei ainakaan vielä ole paraislaisia.

Sininen tulevaisuus on nimennyt kolme ehdokasta Varsinais-Suomesta. Sitoutumaton Liike Nyt -liike on nimennyt neljä ehdokasta Varsinais-Suomesta. Pienpuolueiden osalta tilanne on vielä avoinna.

Käytännössä on suhteellisen epätodennäköistä, että joku paraislaisista ehdokkaista pääsisi läpi. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Vasemmistoliiton Matti Semi Savo-Karjalan vaalipiiristä oli pienimmällä henkilökohtaisella äänimäärällä läpi päässyt: saldona oli 2 139 ääntä. Varsinais-Suomesta vaadittiin 4 625 ääntä läpimenoon vuonna 2015, sillä määrällä Kokoomuksen Saara-Sofia Sirén valittiin kansanedustajaksi.

Teoriassa kaikki on kuitenkin mahdollista Arkadianmäen osalta, sillä yhtään ääntä ei ole vielä annettu saatikka laskettu.

Kampanjathan ovat hädin tuskin alkaneet. PK palaa paraislaisten ehdokkaiden esittelyiden muodossa asiaan lähempänä vaaleja.

Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi

1 Kommentti

  1. Mitä väliä, pääseekö joku paraislainen eduskuntaan? Jos paraislaisuus on äänen antamisen perusteena jollekin ehdokkaalle, niin viihteen puolelle mennään. Paraislaiset ovat vain keräämässä ääniä puolueelleen nurkkakuntalaisilta paraislaisilta.

Kommentointi on suljettu.