Pmuf palaa juurilleen

Järjestäjät. Pmuf-nuorisoseuran varapuheenjohtaja Adrian Rantala (vas.), rahastonhoitaja Jessica Bergman sekä puheenjohtaja Kalle Grönroos ovat mukana järjestämässä akustista unplugged-keikkaa Råttiksella lauantaina. Kuva: Mikael Heinrichs

Lauantaina Pargasmalms ungdomsförening -nuorisoseura järjestää akustisen livekeikan Råttiksessa. Esiintyjinä ovat Eteläpohjanmaalta ponnistavat Månskensbonden sekä Mikael 500 ja paikallinen duo Tilda & Tekla Paraisilta.
Olette näköjään palaamassa juurillenne, Råttishan oli pitkään Pmuf:n “kotiluola”?
– Kyllä, näinkin voisi tavallaan sanoa, toteaa Pmuf-yhdistyksen varapuheenjohtaja Adrian Rantala.
Yhdistys on luonnollisesti innoissaan “paluustaan” Råttikseen, mutta tällä kertaa tuo paluu tosin tapahtuu ainoastaan tapahtumajärjestäjän roolissa. Råttis on tätä nykyä osa ravintola Kamun toimintaa.
Eli mitään ratkaisua ikuiselta tuntuvaan tilapuutteeseen tästä ei tule.
Nuorisoseura on viime syksylle ajoittuneen uuden tulemisen jälkeen ainakin toistaiseksi keskittynyt pääosin musiikin saralle, eli keikkoja on järjestetty ja PUNT:in nuorisotilassa myös glowparty. Toimintaa olisi kuitenkin tarkoitus laajentaa muillekin osa-alueille ajan mittaan.
Tähän mennessä järjestetyt keikat ovat olleet pääosin onnistuneita ja pyrkimyksenä on ollut ottaa mukaan mahdollisimman monta eri tyylilajia.
– Luolassapop ja punk olivat keskiössä, Wintergalanissa tyylejä oli runsaasti. Tällä kertaa keskitymme hieman rauhallisempaan musiikkiin akustisen keikan muodossa, Rantala sanoo.
Nuorisoseura ei vielä ole käynnistänyt sen suurempaa jäsendraivia, vaan aikoo ensin saada perusasiat kuntoon ennen uusien jäsenten laajamittaista rekrytointia. Puheenjohtaja Kalle Grönroosin mukaan yhdistyksen pitää ensin sisäisesti selvittää mitä jäsenyydellä tarkoitetaan ja mitä se pitää sisällään. Pmuf:n järjestämät tapahtumathan ovat avoinna kaikille.
– Olemme aivan tietoisesti lähteneet rauhallisesti rakentamaan pohjaa toiminnalle, Grönroos myöntää.
Eräs suunnitteilla oleva asia on paikallisten bändien levyjen jälleenmyyntipalvelu, sillä monilla bändeillä on kotonaan kasapäin myymättä jääneitä levyjä joille ei välttämättä löydy luontaista myynti- ja jakelukanavaa.
– Tässä on kyse sekä uusista että vanhemmista levyistä. Toivottavasti saisimme jonkinlaisen myyntitoiminnan alkuun mahdollisimman pian, Rantala sanoo.
Lauantain keikalle yhdistys toivoo tietenkin täyttä tupaa, mikä nykyisellään tarkoittanee sellaista 100 henkeä kun Råttiksessa ei tarvitse olla istumapaikkoja kaikille.
– Uskoisin Månskensbondenin houkuttelevan väkeä hieman kauempaakin, rahastonhoitaja Jessica Bergman sanoo.
Oliko esiintyjien ja tilan kanssa tiukkaa?
– Ei oikeastaan, kaikki sujui yllättävänkin helposti. Päivämäärä oli ilmeisesti kaikille osapuolille sopiva. Sama koski oikeastaan Råttista, perjantaille oli varaus mutta lauantai oli vapaa, Bergman sanoo.
Lauantain keikalle voi varata lippuja etukäteen sähköpostitse (enintään viisi lippua/hlö, nimetyt liput) perjantaihin kello 12 mennessä tai siihen asti että ennakkovarauskiintiö on täynnä. Loput lipuista myydän ovella. Osoite on pargasmalmsuf@gmail.com.
– Ja lippuja jää siis aivan varmasti myös ovimyyntiin, Rantala vakuuttaa.
Råttiksen (Rantatie 2) ovet avataan la 21.4. klo 19 ja keikan arvioitu päättymisaika on klo 23.
Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi