Nuoret loihtivat linnuille luksuspöntöt

Fatima Al Sibahi valmistautuu laittamaan pöntön puuhun. Ohjaaja Roberta Rajala ja Aktivan nuori Patrik Karlsson (takana) seuraavat.

Aktivan luovan starttipajan nuoret suunnittelivat ja toteuttivat loppukevään ja kesän aikana projektin, jolla saatiin keskuspuistoon lisää asuntoja – nimittäin linnuille. Projektiin kuului myös punapyökin taimien istutusta ja 29.5. järjestetty yhteisöllinen piknik-tapahtuma.

– Kaiken kaikkiaan nuoret halusivat elävöittää ja parantaa keskuspuistoa. Projekteissamme taka-ajatuksena on se, miten voi tehdä hyvää ihmisten ja ympäristön hyväksi, kertoo ohjaaja Viveka Lindqvist.

Piknikillä 29.5. kerättiin nimiehdotuksia linnunpöntöille. Nyt pöntöillä on erilaisen ulkoasun lisäksi oma nimi, joka on kaiverrettu niiden metallilaattaan. Nimikilpailun voitti ’Harakkarastas’, mutta myös saaristoteema näkyi: joukossa on esimerkiksi ’Utö’-niminen pönttö.

Ulkoasussa näkyvät Paraisten värit

Pöntöt ovat yksilöllisiä – pohjaratkaisu on sama, mutta maalaus erilainen.

– Väreissä on ajateltu Paraisten logoa ja saaristoa. Punainen ja sininen valittiin Paraisten värien mukaan, kertoo Jenny Holmberg, yksi nuorista tekijöistä.

Maalarina toimi Olli Pajukoski, joka sai vapaat kädet. Patrik Karlsson rakensi pöntöt, mikä oli hänelle mieluisaa.

– Pidän käsin tekemisestä enemmän kuin tietokoneella istumisesta, Karlsson kertoo.

Nuoria tuetaan löytämään oma juttunsa

Ohjaaja Lindqvist kertoo, että heillä kaikki saavat tehdä sitä, missä ovat hyviä tai mistä kiinnostuneita. Aktivassa pyritään tukemaan nuoria löytämään oma juttunsa tai yleensäkin itselle merkityksellisiä asioita

– Projektissa on ollut paljon muutakin kuin itse pönttöjen tekeminen. Suunnittelu, valmistelu, puiden istutus, tiedotus ja piknikin järjestäminen, Lindqvist luettelee.

Aktivan toiminnassa on tällä hetkellä mukana neljä nuorta, mutta paikkoja on jopa kahdeksalle. Nuoret kertovat, että yhteishenki on hyvä ja hioutuu erityisesti projekteissa.

– Toiminta on tällä hetkellä kolmikielistä, kun mukana on suomen ja ruotsin lisäksi viittomakieli, kertoo viittomakielinen ohjaaja Roberta Rajala.

Kaupunginpuutarhuri Daniel Falck avustaa pönttöjen kiinnittämisessä.

Nuorista Fatima Al Sibahi kommunikoi suomeksi viittomalla. Ensi viikolla hän aloittaa kesätyöt Seniorituvassa.

– Olen tyytyväinen, odotan sitä innolla, hän kertoo hymyillen.
Al Sibahi nousee reippaasti nosturilla asentamaan linnunpönttöjä puihin. Kaupungin puolelta mukana oleva puutarhuri Daniel Falck on apuna kiinnittämisessä.

– Laitamme pöntöt sellaiseen korkeuteen, että ne sopivat pienille linnuille, tiaisille ja siepoille. Myös oviaukko vähän yli kolmen senttimetrin halkaisijoineen on suunniteltu niille sopivaksi.

Marttaliitto ja kaupunki yhteistyökumppaneina

Projekti on toteutettu yhteistyössä kaupungin ja Marttaliiton kanssa. Marttojen puolelta apuna on ollut Jenny Haapala, joka vie projektin seuraavaksi Pietarsaareen.

– Me jatkamme muilla projekteilla ja jäämme heinäkuuksi kesälomalle. Nuoret ovat Aktivan toiminnassa yleensä kolmisen kuukautta, joten elokuussa saatamme saada jo uusia kasvoja, kertoo Viveka Lindqvist.

Projektissa mukana olevat nuoret voivat käydä ihastelemassa istuttamiensa puiden kasvua keskuspuistossa vielä pitkään, vaikka jatkavat muiden asioiden pariin. Punapyökin elinikä saattaa olla hyvässä lykyssä reippaasti yli sata vuotta.

– Pönttöihin saatetaan saada asukkaita jo tänä kesänä, sillä jotkut pikkulinnuista tekevät kesässä monta poikuetta, arvioivat Falck ja Lindqvist.

Laura Nordin
laura.nordin@aumedia.fi