Muu maa mansikka?

Mietin lomaa ja matkustamisen ristiriitaisuutta. Toisilla on mahdollisuus matkustaa, toisilla puolestaan pakko. Ihmiset haluavat myös matkustaa vastuullisesti. Nauttia matkasta jo sen suunnitteluvaiheessa. Turhautuneisuutta, kun varaa majoituksen netistä eikä ole aivan varma siitä, mahtuvatko kaikki perheenjäsenet varmasti yöpymään kyseiseen hotellihuoneeseen (erään sukulaisen vauva sai luvan nukkua lipaston laatikossa…). Toisaalta minua kiehtovat suuresti perheet, jotka sullovat koko perheen autoon hyvin nukutun yön jälkeen ja lähtevät matkaan sen suuremmin suunnittelematta. Oli miten oli, mutta oi sitä ihanaa vapauden tunnetta: pakkaat vain kaikkein tarpeellisimman ja lähdet tien päälle!

Jos joutuukin matkustamaan paetakseen? Ulkoisia – tai sisäisiä – olosuhteita pakoon. Merete Mazzarella pohtii esseessään ”Fötter är viktigare än rötter” Hbl:ssä 5.8.2018 matkustamista kautta aikojen.

Pieni sudenpentu oli löytänyt sisäisen rohkeutensa ja vartio pääsi jatkamaan tehtäväänsä iloisempana yksikkönä.

Freudin mukaan matkustamisen suurin nautinto on irtaantuminen perheestä ja isästä. Sekä Freud että Camus ovat yhtä mieltä siitä, että pelko ja tietynlainen koti-ikävä kuuluvat asiaan. Camus’n mukaan matkustamisen suurin hyöty on juuri pelossa ja tutun ja turvallisen kaipuussa.

Partioleireillä ilmenee usein koti-ikävää. Olen itsekin potenut sitä usein, mutta siitä huolimatta olen edelleen mukana toiminnassa. Miksi?

Tämän vuoden leirin jälkeen luulen saaneeni ainakin yhden selityksen tähän. Aikuisena minun tehtäväni leirillä on näyttää hyvää esimerkkiä. Ottaa vastuuta ja huolehtia muista. Minun pitää ryömiä ulos maakuupussistani keskellä yötä pelastaakseni muiden taivasalla olevat tavarat jos alkaa sataa. Tuntuu kerta kaikkiaan hyvältä, kun yrittää tehdä maailmasta ainakin hieman parempi paikka ainakin muutamalle ihmiselle. Samalla herää toivo siitä, että myös he välittävät jostakin toisesta ihmisestä.

Vaikka alan lähestymään samaa ikää kuin oman nuoruuteni oudot, leireille osallistuneet ikäloput, on aina yhtä palkitsevaa lähteä kotimatkalle uusia kokemuksia rikkaampana ja onnistumisen tunteen siivittämänä.

Tällä kertaa mieleenpainuvin kokemus oli pieni sudenpentu, joka oli minulle uusi tuttavuus tällä leirillä. Hän oli mukana vartiossa, jota ohjasin erään tehtävän aikana. Ensin hän ei halunnut ollenkaan lähteä mukaan, vaan kaipasi kotiin. Ei huomenna, kuten oli suunniteltu – vaan heti. Pyysin häntä kertomaan mitä hän kaipasi kotoa.

Mietimme myös mitä äiti ja isä ajattelevat tällä hetkellä. Tulimme siihen lopputulokseen että he toivovat että hän viihtyisi leirillä ja odottavat innolla huomista vierailupäivää. Jatkoimme matkaa ja yhtäkkiä tunsin pienen, lämpimän käden omassani.

Pieni sudenpentu oli löytänyt sisäisen rohkeutensa ja vartio pääsi jatkamaan tehtäväänsä iloisempana yksikkönä – kunnes mustikanpoimintahimo iski erääseen toiseen jäseneen ja siitä alkoikin sitten seuraava yhteinen haasteemme…

Tove Hagström
Opettaja, psykodraamaohjaaja ja yksityisyrittäjä

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*