Mitä ikinä luuletkaan, olet oikeassa

Isossa avainnipussani, kaikkien tylsien ja harmaiden avaimien seassa, on yksi siniseksi maalattu avain, jossa on kullanvärisiä yksityiskohtia. Tarkemmin ottaen, avaimen värityksen pitäisi esittää EU:n lippua. Tämä avain on minulle todella tärkeä.

Se oli minun ensimmäinen oma kotiavaimeni. Äiti ja isä muistuttivat minua useasti siihen liittyvästä vastuusta. Avain kävi myös kesämökkiimme, joka oli minulle ehdottomasti tärkein ja turvallisin paikka koko maailmassa. Paikka, jossa nytkin kirjoitan tätä kolumnia syysmyrskyn silmässä.

Omalta osaltani ei ollut kahta kysymystäkään, kun lukkoseppä pyysi minua valitsemaan eri avainmallien välillä. Sen piti olla EU:n lipun värinen, sillä se oli suurin ja tärkein tuntemani organisaatio.

Muista tämä: Mitä ikinä luulet osaavasi tai et, olet aina oikeassa.

Pidin koko maailmaa kädessäni, ja kuten vanhempani minulle totesivat suoraan: vastuu oli nyt minulla.

Juuri siinä tilanteessa sain avaimen koko maailmaani ja tulevaisuuteeni… oikeastaan loppuelämääni. Juuri siinä paikassa sain pikku hiljaa alkaa elää omaa elämääni, tulla ja mennä kuten halusin, tehdä omia päätöksiä, oppia elämään seurausten kanssa ja muokkaamaan omaa tulevaisuuttani.

Riippumatta omasta elämäntilanteestasi, voit muuttaa elämääsi omilla reaktioillasi ja teoillasi. Saman asian voi aina nähdä eri näkökulmista ja valintasi miten reagoit ja mitä kannat mukanasi tietystä tilanteesta on täysin sinun omasi.

Aivan kuten minä edelleenkin kannan tuota nyt jo kulunutta, sinistä avainta, kannan myös mukanani avainta omaan tulevaisuuteeni. Avainta menestykseen, hyvinvointiin ja omaan sekä muiden onneen. Minuuteen.

Ajatukset ohjaavat päätöksiämme ja tekojamme, usein jopa suuremmassa määrin kuin uskomme ja haluamme myöntää. Tämä tarkoittaa myös sitä, että negatiiviset ajatukset rajoittavat meitä, rakentavat muureja ja lukitsevat ovia. Tutkimusten mukaan jopa 80 prosenttia itseämme koskevista ajatuksista ovat negatiivisia.

Tämä on kuitenkin asia, johon voit vaikuttaa. Ihmisellä syntyy noin 65 000 ajatusta joka päivä. Näistä ajatuksista noin 95 prosenttia ovat samoja kuin seuraavana päivänä. Näin ollen uusia ajatuksia kertyy noin 3 500 per päivä. Ajatuksia, jotka voivat joko vahvistaa itseluottamustamme ja avata ovia – tai lukita niitä.

Valinta on sinun. Meillä on sisäinen yleisavain, joka voi avata minkä oven tahansa, kunhan jaksamme uskoa itseemme.

Ja aivan kuten vanhempani minulle selittivät antaessaan avaimen minulle, vastuu on täysin minun käsissäni. Minä päätän itse miten kannan tuon vastuun. Teenkö oikeita vai vääriä valintoja?

Minun pitää luottaa itseeni, tehdä rohkeitakin päätöksiä ja uskoa siihen, että avaimeni toimii. Oikealla asenteella ja pelisilmällä se toimii – minun avaimeni käy jokaiseen kohtaamaani oveen.

Muista tämä: Mitä ikinä luulet osaavasi tai et, olet aina oikeassa.

Oliwer Bäcklund
yrittäjä