Kalakamut kutsuvat lapset piknikille

Så här såg det ut då skulpturen Lucius Alienus invigdes i fjol. Arkivfoto
Tältä näytti viime kesänä, kun Lucius Alienus -vesitos vihittiin käyttöönsä. Arkistokuva

Kalakamut järjestävät paraislaisille lapsille yhteisen jättipiknikin Keskuspuistossa keskiviikkona 16.5. klo 9.30–10.30. Syömisen ja yhdessäolon lisäksi kaikki lapset tanssivat Kalakamujen oman laulun tahtiin.
Kalakamut-konsepti on Paraisten kaupungin varhaiskasvatusyksikön ja Saaristomeren biosfäärialueen panostus, jolla halutaan herättää kaikkein nuorimpien kiinnostus luontoa ja ympäristöasioita kohtaan. Pehmokalat ovat käyneet kohta 800 varhaiskasvatuksessa olevan lapsen luona ja kertoneet tänä vuonna ruoan kiertokulusta.
Varhaiskasvatusyksiköt saavat itse valita, mitä tehtäviä ne haluavat painottaa. Lasten kanssa voidaan muun muassa lämmittää kaakaota auringon avulla, pohtia, mistä porkkana tulee tai mitä tapahtuu ruoantähteillemme, kylvää herneitä, skypettää lehmälle tai vierailla maatilalla. Parhaillaan suunnitellaan ensi vuoden ohjelmaa, joka käsittelee elävää saaristokulttuuria. Vaan Kalakamutpa eivät lomaile kesälläkään! Toukokuussa Kalakamut avaavat Korpoströmin Knatte-labran ja kesällä ne kutsuvat kaikki lapsiperheet mukaan ”Kalakamujen saariseikkailuun”, ympäri Saaristomerta kulkevalle seikkailureitille.
PK