Kuinkahan monta meitä fb-riippuvaisia oikein mahtaa olla? Miljoonia. Lähes kaikki tuttavani ja ystäväni löytyvät sieltä. ”Sieltä”, ihan kuin se olisi jokin paikka! Siellä käsitellään elämän iloja ja suruja, syntymiä ja kuolemia, rakkautta ja vihaa, sääilmiöitä ja ajankohtaisia tapahtumia joka puolelta maailmaa. Sieltä saamme tietää mitä lapsemme tekevät, mikäli he eivät ole blokanneet meitä tai siirtyneet käyttämään muita kanavia kuten Whatsappia, Twitteriä, Snapchatiä tai Instaa vai mitä ne nyt olivatkaan. Ja todennäköisesti se on ihan hyvä juttu, varsinkin oman mielenrauhan kannalta.
Jotain hyötyä sentään on siitäkin, että ”siellä” on niin paljon porukkaa. Facebookin kautta saattaa löytää vanhoja ystäviä vuosien takaa. Eräs meistä muistaa yhtäkkiä jonkun entisen luokkakaverin ja ihmettelee mitä hän puuhaa nykyään. Oman ikäluokkani kohdalla saatetaan joskus miettiä vieläkö he ovat elossa. Eli eikun hakemaan. Nimi hakukenttään ja – voilá! – sieltä löytyy yhteensä 34 sanotaan vaikka Pirkkoa.
Yhteisiä ystäviä kolme! Bingo!
Sukunimi lienee kaikella todennäköisyydellä jokin muu kuin silloin, vuonna tuhatyhdeksänsataajotain. Eli otetaanpa Pirkot lähempään tarkasteluun. Ihmisillä on yleensä jonkinlaisia profiilikuvia, joko itsestään, tai jostakin muusta joka hänen omasta mielestään kuvaa häntä erityisen hyvin. Ehkä koira, ruusu tai lapsenlapsi…
Pirkko ykkönen se ei ole, hän asuu Oklahomassa ja kasvattaa hevosia. Kakkosella ei ole profiilikuvaa lainkaan, eikä muitakaan julkisia tietoja. Kolmonen on ruotsalainen ja liian nuori, nelonen liian vanha. Ja niin edelleen.
Numero 25 saattaisi olla oikea henkilö, joten otetaanpa hänet hieman tarkempaan syyniin. Yhteisiä ystäviä kolme! Bingo! Asuu Raisiossa, kaksi aikuista lasta, pieni terrieriä muistuttava koira, mökki saaristossa, kakkureseptejä, on käynyt Lintsillä lapsenlapsen kanssa, eronnut, uusi miesystävä, kuvia Santorinilta… Mutta häntä esittävistä kuvista ei oikein saa mitään selkoa, niissä näkyy vain naisen silhuetti auringonlaskua vasten, toisessa kuvassa on kymmenen muuta ihmistä rapukesteissä ja kolmannessa seitsemän naista Viking Gracen aurinkokannella.
Pitäisikö siis tarttua härkää sarvista ja lähettää viestiä? Entä jos hän ei muistakaan? Tai ellei hän vastaa? Jos eräs päätyisi lähettämään ystäväpyynnön, ja mikäli kyseessä onkin väärä Pirkko eikä pyyntöä hyväksytä, asiaan ei koskaan saada selvyyttä. Eihän niitä lähetellä sitten enää uudestaan, se on ikään kuin kerrasta poikki.
Ehkä silloin päädytäänkin perimmäisen kysymyksen äärelle: Onko tämän Pirkko-juttu itse asiassa niin tärkeä? Mitä hän minulle merkitsee? Mitä minä merkitsen hänelle? Mitä me merkitsimme toisillemme, silloin 70-luvulla? Miksi olen niin utelias? Ehkä Pirkko olikin kiusaaja?
On toki sellaisiakin jälleennäkemisiä, jotka ovat johtaneet uuteen ystävyyteen perheen, lasten, työn ja kaiken muun jälkeen. Se tuntuu ikään kuin löytäisi itsensä uudelleen, palaisi ikään kuin juurilleen ja entiseen ”omaan itseensä”. Ehkä eräskin on pohjimmiltaan juuri sellainen, teini-ikäinen siis…
FB:ssä on paljon muutakin oleellista, kuten vaikkapa muistutukset syntymäpäivistä, tapahtumista ja tuntemattoman kasvin tunnistamistalkoot. Ja ennen kaikkea kun ulkomaailmalle pitää kertoa jotain kohdalle osuvista sateista/lumimyräköistä/helleaalloista/ukkosesta. Jos nyt joku sattuu asumaan bunkkerissa. Auringonlaskukuvien julkaiseminen on yhtä lailla tärkeää.
Skini Lindgård
Kulttuuri on lähinnä sydäntäni
