Droppi haluaa poistaa kynnyksen

Tervetuloa! Etsivä nuorisotyöntekijä Martina Högman toivoo Dropin madaltavan tai jopa poistavan kynnyksen olla yhteydessä Aktivan suuntaan. Kuva: Mikael Heinrichs

Kaupungin nuorisotyöpaja Aktiva avaa uuden ”olohuoneen”, jonne voi tulla ilman ajanvarausta.

Syyskuun alusta nuorisotyöpajan tilat ovat avoinna ilman ajanvarausta perjantaisin kello 11–13.30. Toiminta kulkee nimellä Droppi – ja kuten nimi jo sanoo, on kyse drop in -tyyppisestä palvelusta, jonne ei siis tarvitse varata aikaa etukäteen. Droppi on avoinna kaikille paraislaisille alle 29-vuotiaille nuorille ja sinne voi pistäytyä joko kahville tai kyselemään apua ja neuvoja erilaisissa asioissa.

– Dropissa voi vaikka tulostaa dokumentteja, täyttää lomakkeita ja kysellä neuvoja. Itse asiassa tänne voi myös tulla vain kahvittelemaan ja rupattelemaan, jos siltä tuntuu, toteaa etsivä nuorisotyöntekijä Martina Högman.

Tulkaa yhdessä

Nuoret voivat halutessaan tulla myös kaverin, vanhempien tai yhteistyökumppaneiden kanssa paikalle.

– Ajatuksena on helpottaa ensikontaktin ottamista meihin. Ajankohta on valittu sitäkin ajatellen, että tähän aikaan saa vielä ihmisiä kiinni, jos tarvitsee soittaa ja kysyä jotakin asiaa, tai hoitaa toimistoaikaan sidottuja asioita, Högman sanoo.

Jatkuu toistaiseksi

Uusi toimintamuoto tulee olemaan käytössä toistaiseksi ja Aktivan suunnalta tiedostetaan, että saattaa viedä jonkin aikaa ennen kuin kohderyhmä löytää Droppiin.

– Monelle nuorelle ensimmäinen yhteydenotto voi olla iso askel, ja haluamme tällä tavalla helpottaa sen ottamista.

Kaupungin nuorisotyöpajatoiminta täyttää tänä vuonna 20 vuotta.

Mikael Heinrichs
050-306 2004/mikael.heinrichs@aumedia.fi

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*